3. luku

Tielle jätetty

Näen sen jo kaukaa. Kävelemme hänen kanssaan siihen suuntaan, missä se on. Vatsassa alkaa tuntua ikävältä, ihan kuin joku puristaisi sitä isoilla käsillä. En haluaisi mennä enää siihen suuntaan, mutta Hän vain jatkaa kävelyä. Lähestymme sitä. Erotan jo väriä, se on ruskea ja kurainen. Vielä lähemmäksi. Se makaa kyljellään, sillä on suu auki ja hampaat näkyvät. Silmät ovat mustat ja tuijottavat tyhjyyteen. Sillä on valkoiset tassut, kaikki neljä tassua ovat valkoiset. 

Minua oksettaa, mutta en pysty olemaan katsomatta. Jään hänestä jälkeen ja tuijotan ruskeaa, kuraista ja veristä kissaa. Se näyttää ihan ehjältä, paitsi että se on verinen ja kurainen ja kuollut. Tekee mieli kävellä sen luokse, lähemmäksi, mutta se on ajotiellä, ei sinne voi mennä. Miksi se on jätetty tielle? Vatsassa puristaa ikävästi ja se tuntuu kurkussa saakka. Kissa vain makaa paikallaan. Onneksi autot väistävät sitä, vaikka mitä väliä sillä enää on, se on jo kuollut. 

”Niko, mihin sä jäit?” Hän on tullut viereeni ja vaihtaa ostoksia täynnä olevan muovikassin toiseen käteensä. ”Mitä sä tuijotat?” hän sanoo kärsimättömästi. ”Sehän on vain kuollut katti, hyvänen aika, etkö sä ole ennen kuollutta kissaa nähnyt!?”. Minua ärsyttää ja itkettää. Tuijotan kissaa. Ajattelen, että ehkä se voisi vielä nousta, jos se ei olekaan kuollut. 

Hän ottaa minua ranteesta ja kiskoo mukaansa. Minä lyön häntä, minua ärsyttää.  ”Nyt riittää!” Hän huutaa ja ottaa minua niskasta. Hän nipistää. Nostan hartioitani ja yritän väistää nipistystä, minua sattuu. ”Äiti, älä”, minä sanon hiljaa, ääneni on ihan vauvamainen, yritän mennä alas, nipistystä karkuun. ”Mau, mau”, sanon aika kovalla äänellä. Hän tarttuu minua uudestaan kädestä ja lähtee kävelemään. Olen aivan veltto, mutta hän vain kävelee ja minua sattuu polviin. Yritän kompuroida ylös ja tunnen miten hän kiskaisee nopeasti kädestäni ja olen jaloillani. Hän mulkaisee minua vihaisesti ja vaihtaa taas muovikassin toiseen käteensä. Nyt hän ei enää pidä minusta kiinni. Katson taakseni, ruskea kissa makaa vieläkin tiellä. Onneksi autot väistävät sitä.

Yritän vielä nähdä kissan metron ikkunasta, mutta en löydä sitä. Katson häntä, minun tekee mieli kysyä häneltä kissasta, että miksi se oli siellä tiellä? Hän näyttää vakavalta, ehkä hänkin ajattelee ruskeaa kissaa.

”Miksi se makasi siellä tiellä?”, minä kysyn. Hän säpsähtää ja vetää nopeasti henkeä. ”Mikä, se kissako, sehän oli kuollut, jääny auton alle.”, Hän sanoo jotenkin kummallisella äänellä. Katson häntä uudestaan. ”Miksi se oli jätetty tielle? Hän vilkaisee minua nopeasti, näyttää vihaiselta. ”Koska se oli jääny auton alle, tyhmä, siinä voi olla jotain tauteja”. En kysy häneltä enempää, minua paleltaa.