8. luku 

Pelottavia vieraita 

Hänellä on vieraita. Nainen ja mies, en tunne kumpaakaan ennestään. Olen piiloutunut omaan sänkyyni ja kuuntelen heidän keskusteluaan keittiöstä. He puhuvat kovalla äänellä. Kuulen että jotain, ehkä lasi, putoaa lattialle ja menee rikki. “Perkele!”, hän sanoo ja kuulen kuinka eteisen kaappi avataan. Tiedän että siellä on harja, hän varmaan siivoaa lasinsirpaleet pois. “Väistä Jare” hän sanoo keittiössä. Minusta Jare on hassu nimi aikuiselle. “Mitä sä hosut, Mervi, istu alas nyt”. Kuulostaa oudolta kuulla jonkun sanovan hänen nimensä. Se kuulostaa vieraalta. Tuolia raahataan lattialla, siitä tulee kolinaa. Oonalla  on tuolin jalkojen alla huopatassut. Minua nauratti, kun Oona kertoi tuoleilla olevan tassut, huopatassut. Ne ovat pehmeät eikä tuolit pidä mitään ääntä, vaikka niitä liikuttaa. 

Kuulen heidän siirtyvän olohuoneeseen. Piiloudun peiton alle. Kissat osaavat piiloutua niin ettei niitä löydä. Ne osaavat olla liikkumatta. Joku on ihan vieressä ja liikuttaa verhoa.  Se on pelottavaa ja yritän olla peiton alla niin litteä, kuin mahdollista. “Jare, anna Nikon nukkua” hän sanoo ja kuulen että verho laitetaan takaisin kiinni.

“No mutta naiset, eikö meillä ole täällä lainkaan musiikkia?”. Jaren ääni on vähän kuin murinaa. Haluaisin että vieraat lähtisivät jo pois. Joku laittaa cd soittimen päälle. Musiikki on aika lujalla, mutta en uskalla pyytää heitä hiljentämään sitä. Minulla on pissahätä ja nälkä. Aikuiset juttelevat äänekkäästi ja nauravat niin että se tuntuu ikävältä korvissa. Nousen istumaan. Minun on pakko hiipiä vessaan. Liu’un sängystä alas hiljaa, ensin etutassut, sitten toinen takajalka ja vielä toinen. Olen päässyt sängystä pois. Verhon takaa kuuluu kova kolahdus ja joku juoksee keittiöön. “Helvetti, hyvät viinat menee hukkaan” vieras nainen sanoo ja nauraa. “Kyllä meillä juotavaa riittää” Jare sanoo. “Se on vain vaurauden merkki, että on varaa pestä pöytäkin viinalla”. Kaikki nauravat. Heidän naurunsa on pelottavaa.

Hiivin pois verhon takaa niin hiljaa, kuin pystyn. En nouse seisomaan vaan menen matalana. Ehkä he eivät huomaa minua. Kylpyhuoneen ovi on raollaan, siellä ei ole valoja. Valokatkaisija on ulkopuolella. Nousen hitaasti ylös ja painan hiljaa valokatkaisijaa. Kylpyhuoneeseen syttyy valot. Pujahdan sisään ja suljen oven niin äänettömästi, kuin pystyn. Lukko kiinni. Minulla on turvallinen olo. Olen piilossa ja ovi on lukossa. Sitten valot sammuvat. Oveen koputetaan. “Pöö, täällä on mörkö!”. Tiedän että se on Jare, mutta silti minua pelottaa. Kylpyhuoneessa on aivan pimeää, en näe mitään. Minua alkaa itketää. Valot syttävät ja sammuvat saman tien. Nyt joku raapii ovea. “Mörkö täällä, avaa ovi”. Ääni on pelottava. En uskalla liikkua. Yritän huutaa, mutta en saa ääntä. Kaikkialla on pimeää. Mitä jos joku tarttuu minuun. Kummitus!? Onko täällä kummituksia? “Mau.. miu..”. Haluan että hän tulisi apuun. Miksi hän ei kiellä Jarea. Minua pelottaa. Joka puolelta pimeydestä tuntuu tulevan joku kohti. Koskiko minuun joku? Osuiko jalkaani jotain? Kyyneleet valuvat ja kasvoni ovat aivan märät. Tunnen miten yöhousuni kastuvat. Olen pissanut housuihini. 

Sitten valot syttyvät. Saman tien, kun ne syttyvät, avaan oven ja syöksyn ulos. Törmään mieheen. “Mitäs sä siinä säntäilet?” Jare kysyy ja tarttuu minua olkapäistä. Yritän päästä irti, mutta hän on vahva. “Poika, sähän olet kussut housuihisi” Jare sanoo ja huutaa sitten olohuoneeseen: “Mervi hei, sun poikas tarttee kuivaa vaatetta, se on kussut housuihinsa”. Minua hävettää. Tunnen että olen ihan punainen. Hän tulee olohuoneesta ja tuijottaa minua ja Jarea. 

“Kiusasitko sä sitä?” hän kysyy Jarelta. 

“En, me vaan leikittiin” Jare sanoo ja irrottaa otteensa olkapäistäni. Niihin sattuu. Jare nauraa.

“Sehän on lapsi vasta… Niko, riisu housusi ja mee suihkuun, haiset ihan pisalle” hän sanoo ja työntää minut takaisin kylpyhuoneeseen.

“ Ei saa sammuttaa valoja” minä sanon ja ääneni kuulostaa ihan vauvalta. Hävettää. Jare nauraa taas. 

“Ei sammuteta, mee nyt sinne… sitten laitat puhtaat kalsarit ja menet sänkyyn.”

Hän laittaa oven takaani kiinni. Seison hetken paikoillani. Valot pysyvät päällä ja kuulen että kaikki aikuiset ovat nyt olohuoneessa. Riisun yöhousuni ja yritän olla koskematta märkään kohtaan niissä. Tipautan ne pyykkikoriin. Valutan suihkun vettä ensin varpailleni ja säädän veden sopivan lämpöiselle. Käännyn niin, että selkäni on seinää vasten ja näen ovelle. Se on turvallisempaa niin. Suihkutan vain jalat, navasta alaspäin. En enempää ja olen nopea. Kuivaan itseni vauhdilla. Haluan pian pois, etteivät valot taas sammu. Kylpyhuoneessa on kori, missä on puhtaita vaatteita. Kaivan sieltä puhtaat kalsarit. Avaan kylpyhuoneen oven varovasti ja hiivin sänkyyn. Piiloudun peiton alle. Minulla on kova nälkä, mutta hän käski mennä sänkyyn ja pelkään Jarea. En uskalla mennä keittiöön.

Herään kovaan kolahdukseen. Aikuiset ovat vieläkin olohuoneessa. “Perkle Jare, mitä sä teet?”. Se on sen vieraan naisen ääni. Peitto on lähtenyt päältäni ja korjaan sitä. Menen kokonaan peiton alle. “Aina sä valitat” Jare sanoo.

“En mä mitään valita. Sä voisit vähän miettiä mitä sanot”. Naisen ääni on kimeä.

“Jumalauta, mitä sä siinä jankkaat?” Jare kuulostaa vihaiselta.

“Sä sanot aina että mä jankkaan, vaikka en jankkaa”

“Kato mua, kun mä puhun sulle”

“Sulla ei oo mitään järkevää sanottavaa, miks mä sua kattoisin?”

“Siksi kun mä sanon niin”

“Sä et ymmärrä mua yhtään”. Nainen kuulostaa sille, että hän itkee.

“Sä et ymmärrä, sä et ymmärrä…” Jaren ääni on lässyttävä

“Vittu mä en kestä tätä, aina tätä samaa paskaa!”. 

“Painu helvettiin, jos ei kerran kiinnosta”. Jare sanoo

“Voisitteks te olla hiljaa”

“Voitko sä Mervi tajuta, miten tyhmä toi nainen on?”

“Kuulitko, sä oot tyhmä ja Mervikin on sitä mieltä”

“En mä sanonut niin, olkaa hiljaa”

“Kato tänne, kato kun mä puhun sulle” Jare sanoo, enkä tiedä ketä hän tarkoittaa

“No sano jotain järkevää, vitun idiootti”

“Sä et puhu mulle noin!”

“Mä saan puhua mitä haluan!”

“Ole hiljaa”

Yritän olla litteämpi, se on vaikeaa. Olohuoneesta kuuluu kova räminä ja vieras nainen kiljaisee.

“JUMALAUTA, mä sanoin, että ole HILJAA!”. Jare on todella vihainen. Valutan itseni peiton ja tyynyn kanssa alas sängystä ja  ryömin sen alle. Siellä on tavaroita, mutta mahdun sinne jotenkin. Menen taas peiton alle, mutta jätän pienen raon, josta näen.

“ÄLÄ LYÖ” vieras nainen huutaa

“Olkaa hiljaa, mä saan tästä vielä häädön”. Se on Hänen äänensä. Miksi hän ei käsken niitä lähtemään? Taas kuuluu kolinaa. Ihan kuin joku olisi kaatanut sohvapöydän. 

“OLE SITTEN HILJAA!”

“Nyt häivytte täältä”. Hän kuulostaa vihaiselta.

“Mä en lähde ton kaa mihinkään, soita poliisi, se löi mua”

“En soita mitään kyttiä tänne, mullahan on Niko täällä”

“Vitun ämmät, ei tässä mitään kyttiä tarvita”

“Lähde menemään täältä”

“Mä lähdenkin, menen baariin”

“Et mee mihinkään baariin, me lähdetään nyt kotiin”

“Säkö mua määräilet, tyhmä huora”

“Vittu, mä en oo sulle mikään huora”

“Ole hiljaa huora”

“SAATANA, MÄ EN OO MIKÄÄN HUORA!”

Sitten kuuluu outo ääni. Se ei ole kolahdus ja tavallaan on. En tiedä mikä ääni se on.  Vieras nainen pitää kummallista ääntä, kuin hiiri. Tuijotan peiton raosta. Toivottavasti kukaan ei tule tänne. Nainen kuulostaa vieläkin hiireltä. Sitten hänen äänensä kovenee vähän.

“Nyt sä vitun sika teit viimeisen tempun” nainen sanoo

“Mä lähden nyt” Jare sanoo ja kuulen että hän menee eteiseen. Hän törmää johonkin ja eteisestä kuuluu rämähdys. 

“Vittu näitä kenkiä ei saa edes jalkaan”. 

Kuulen kuinka ovi avataan ja lyödään kiinni.

“Soita poliisi”. Vieras nainen itkee

“Se meni jo, en soita mitään. Sun pitää mennä ensiapuun”

“Se on ihan sika”

Eteisessä kuuluu vaatteiden kahinaa ja jotain kolinaa. Ovi avataan taas. Tällä kertaa se menee kiinni ihan tavallisella äänellä.

“Niko, nukutko sä?” Hän kysyy verhon takaa

“Joo” sanoin hiljaa

“Hyvä. Mä meen kans nukkuun, hyvää yötä”

“Hyvää yötä”

Hän sammuttaa valot olohuoneesta. On aivan hiljaista. Ihan hiljaista. En silti uskalla tulla sängyn alta pois.

Ovikello! Joku soittaa ovikelloa. Herään ja lattia tuntuu kylmältä allani. Vielä on aika pimeää. Ovikello soi toisen kerran. Ääni on kova. Ihan kuin joku olisi laittanut ovikelloon lisää ääntä.

“Mitä helvettiä täällä tapahtuu?” hän sanoo ja kuulen että hän menee eteiseen.

“Kuka siellä on?” hän kysyy

“Poliisi, avaisitko oven”. Ääni on kumea. Kuulen kun ovi avataan.

“Mitä varten te tänne tulette, keskellä yötä” Hän sanoo kimeästi

“Naapurit on soitelleet, että täällä on tapeltu”

“Ei tällä ole kukaan”

“Onko täällä asunnossa muita?”

“Ei ole”

“Onko täällä muita kuin sinä?”. Poliisin ääni kuulostaa isolta

“Ei täällä ole, mitä te täällä teette?”

“Onko tässä asunnossa lapsia?”

“No on mun poika, Niko. Se nukkuu”

“Me tultaisiin nyt katsomaan sinne sisälle. Että nähdään onko Niko kunnossa”

“On se kunnossa, ei täällä ketään ole”

“Me tullaan silti tarkistamaan, että kaikki on kunnossa”

Kuulen kahinaa ja ovi menee kiinni. Minua pelottaa. Hakeeko poliisit minut laitokseen? Viekö ne hänet vankilaan? Mitä jos jään yksin? Olohuoneeseen syttyy valo.

“Missäs poika on? Täällähän näyttää sille, että joku on rikkonut paikkoja ja täällä on taidettu myös juhlia?” Poliisi sanoo

“Niko nukkuu”. Kuulen, että verho avataan.

“Niko hei, tässä on poliisi, tuletko esiin”. Nyt poliisin ääni ihan tavallinen, ei enää pelottava.

“Ei ole mitään hätää, Niko, me tultiin vain tarkistamaan, että sinulla ei ole hätää”

Ryömin varovasti sängyn alta. Poliisi on kumartunut sängyn viereen. Hän on iso ja ehkä vähän pelottava kuitenkin. 

“Miten sinä voit, Niko”

“Ihan hyvin”. Sanon sen ihan hiljaa. En halua laitokseen

“1,46” toinen poliisi sanoo. 

“Otetaanko poika mukaan?”

Minä alan itkeä. Joudunko nyt laitokseen. En halua laitokseen.

“Soita sille naapurille, jos poika voisi mennä sinne täksi yöksi”

“Selvä”

Minä en halua mihinkään. En halua laitokseen. Haluan olla hänen luonaan. Joutuuko hän vankilaan?

“En halua laitokseen” minä sanon  hiljaa, mutta ääneni on outo,  itkeminen tekee siitä katkeilevan.

“Niko, ei sinua viedä laitokseen. Äitisi ei nyt pysty huolehtimaan sinusta tänä yönä, mutta ei sinua laitokseen viedä”

“Naapurille on ok, tulee tänne kohta” toinen poliisi sanoo

“Niko, sinä nukut tämän yön naapurissa, Oonan luona. Oona sanoi, että te tunnette toisenne”

Minä nyökkään. On helpottavaa kuulla Oonan nimi.

“Rouva, Niko nukkuu tämän yön naapurissa”

“Ette te mun lasta mihinkään saa viedä, ei teillä ole oikeutta”

“Rouva, te puhalsitte 1,46, parempi että saatte nukkua sen pois rauhassa”

“Vittu, mun lasta ette vie”

“Rauhoittukaa nyt rouva”

“Niko, sano niille että sä et halua lähteä”

Minä en sano mitään. Minua pelottaa. Haluan Oonan luokse, mutta tuleeko hän vihaiseksi? Jääkö hän yksin?

“Niko, missä sinun vaatteesi ovat, otetaan sulle vaatteita mukaan”

“Ne on makkarin kaapissa”. Tuijotan lattiaa. Ovikello soi taas ja toinen poliisi menee ovelle. 

“Otamme Nikolle vaatteita mukaan” kuulen poliisin sanovan

“Vitun ämmä, säkö näille soitit” Hän sanoo vihaisesti Oonalle. Se tuntuu pahalta. Oona on kiva. Oona on aina ollut kiva. 

“Rauhoittukaa rouva, tärkeintä on nyt, että Niko saa nukkua loppuyön rauhassa. Katsotaan aamulla uudelleen”.

“Vittu” Hän sanoo hiljaa ja menee makuuhuoneeseen ja lyö oven kiinni.

“Te voitte nyt mennä Nikon kanssa. Me jäämme vielä juttelemaan hänen äitinsä kanssa”

Oona laittaa minun päälleni hupparin ja auttaa sandaalit jalkaani. Minun on vaikea hengittää ja itkeä samaan aikaan. Kun olemme rappukäytävässä ja ovi on mennyt kiinni, Oona ottaa minut syliin. Vatsassa tuntuu kummalliselta. Ihan kuin tyhjältä. Mutta Oonan sylissä on hyvä olla. Oona tietää mitä pitää tehdä.