9. luku 

Seuraava päivä 

Herään ja Oskar tuijottaa minua.  Se makaa vieressä ja sen nenä on melkein minun nenässäni kiinni. Tuijotus naurattaa minua. Oskar nostaa tassunsa ja laittaa sen kasvoilleni. Haluaako se, että olen hiljaa? Yritän olla liikkumatta, ettei se lähde pois. Tassu on lämmin. Yhtäkkiä minua alkaa itkettää. Ihan kuin olisi jokin möykky kurkussa. Mitä hänelle on tapahtunut? Veikö poliisi hänet vankilaan? Haluan mennä heti kotiin, haluan tietää, onko hän kotona. Peitto tuoksuu vieraalta.

”Huomenta Niko, herättikö Oskar?” Oona kysyy. Hän seisoo ovella Pihla sylissään.

”Huomenta” sanon ja se tuntuu oudolta. Sanoa Oonalle huomenta. Herätä Oonan kotona. Oskar ottaa tassunsa pois kasvoiltani ja menee puskemaan Oonan jalkoja.

”Rontti”, Oona sanoo ja tulee istumaan viereeni. Pihla juoksee kauemmaksi. Minä haluaisin kysyä, milloin pääsen kotiin.

”Keittiössä on aamiainen valmiina, jaksatko nousta?”

”Jaksan”. Siirrän peittoa, mutta sen ulkopuolella on kylmä ja minua tärisyttää. 

”Odota” Oona sanoo ja kietoo peiton uudestaan ympärilleni. Hän käy eteisessä ja tulee takaisin minun vaatteideni kanssa. 

”Laitetaan tästä huppari ja nämä housut, niin tarkenet paremmin”

Ihan kuin olisin vauva, kun ei tarvitse itse pukea. Enää ei itketä niin paljon ja tuntuu jo, että on nälkä. Menen Oonan perässä keittiöön ja istun sille tuolille, missä aina istun, kun olen Oonan luona. 

Oonan puhelin soi ja hän menee olohuoneeseen puhumaan. Minä laitan leivän päälle toisen kinkun siivun. Meillä ei ole koskaan kotona kinkkua. Astianpesukone pitää meteliä. Mietin miltä koneen sisällä näyttää, pyörivätköhän astiat siellä ympyrää?

”Kyllä se onnistuu… ei oikeastaan… siis iltapäivällä… aivan… on… ihan hyvin meillä menee...”

Haluaisin tietää mitä Oona puhuu. Milloin minä menen kotiin. Haluan kotiin ja haluan pysyä täällä. Möykky ilmestyy taas kurkkuun ja on vaikea niellä leipää. Oskar hyppää pöydälle ja Pihla tulee sen perässä. Ne tuijottavat minua. Onkohan niillä nälkä?

”Tehdään niin, se onnistuu kyllä…. aivan, kirjaan ylös… ok, kiitos, nähdään”

Oona tulee takaisin keittiöön. Hän hymyilee. 

”No mitäs minun pojat ja tyttö” hän sanoo. Se kuulostaa kivalta.  

”Kissarontit pois pöydältä, teillä on oma ruoka kupissa”

Aamiaisen jälkeen istumme olohuoneessa sohvalla. TV on päällä, sieltä tulee muumit. En ole nähnyt tätä jaksoa. Onneksi tässä ei ole mörköä, en pidä niistä jaksoista missä on mörkö. Tämä on jännä. Piisamirotta kertoo ettei avaruus lopu koskaan. Mietin miten se on mahdollista ja mikä on aurinkokunta. Muumilaakso on musta ja aurinko on piilossa. Kaikki yrittävät selvittää miksi. “Se tulee!” huudan vahingossa ääneen, kun pyrstötähti on menossa muumilaaksoon ja koko laakso on keltainen. Minua jännittää ja puristan kädet yhteen. Oona laittaa oman kätensä minun olkapäälleni. Onneksi Nipsu pelastaa kissanpennun. “Ne pelastui!”. Pyrstötähti meni ohi ja kaikki pelastuivat. Oskar hyppää sohvalle, kun se kuulee kuinka Nipsun kissanpentu sanoo miau. Silitän Oskaria ja se jää katsomaan meidän kanssamme ohjelman loppuun.

Oona sammuttaa tv:n. On outoa, kun äkkiä on ihan hiljaista. Korvissa kuuluu silti vielä muumien äänet. Kestää hetken, ennen kuin ne menevät pois.

“Menenkö minä nyt kotiin?” kysyn varovasti.

“Haluatko sinä mennä kotiin?”

Nostan vähän olkapäitäni ja tipautan ne alas. “Joo kai, haluan”

“Äitisi taitaakin jo odottaa sinua”

“Odottaako äiti?”. Kysymys tulee ihan vahingossa. En tiedä miksi kysyn niin.

“Kyllä hän odottaa ja me voimme lähteä sinne vaikka heti”

Minulle tulee outo olo. Tuntuu, että haluan mennä nopeasti kotiin katsomaan häntä ja samaan aikaan minua vähän jännittää.

“Eikö se ole vihainen?”

“Äitikö? Ei hän ole vihainen. Ei kukaan ole vihainen”

En osaa sanoa enää muuta. Menen eteiseen laittamaan sandaalit jalkaani. Oonakin tulee ja laitaa omat kengät jalkaansa. 

“Tuletko sinäkin?”

“Tulen minä. Vien sinut kotiin asti”

Se on hyvä. Nyt minua ei jännitä enää niin paljon. Nousen ylös. Rautakissa on omalla paikallaan. Silitän sitä selästä ja taputan sitä päästä ennen kuin lähdemme.

Minulla ei ole avainta mukana, joten soitamme ovikelloa ja hän tulee avaamaan. Oona tulee sisälle asti. Kuljen ihan Oonan vieressä. Keittiössä on  kaksi naista. Toinen on sama tummatukkainen nainen, joka oli Raimon ja Hannelen luona. En muista hänen nimeään. 

“Hei Niko”, nainen sanoo. En vastaa mitään. Minusta nainen on vähän pelottava. Toinen nainen ei sano mitään, mutta hän näyttää kiltiltä. 

“Niko, tässä on Laura”, tummatukkainen nainen sanoo ja osoittaa kiltin näköistä naista. 

“Hei Niko”

“Hei” sanon hiljaa ja tuijotan lattiaa. Seison vieläkin aivan Oonassa kiinni. Se on turvallisempaa niin.

“Niko, Laura tulee sinun kanssasi olohuoneeseen. Voitte pelata vaikka afrikan tähteä. Me juttelemme vähän aikaa täällä keittiössä. Sopiiko tämä sinulle?”

En halua irrottaa katsettani lattiasta, mutta nyökkään silti.

Laura on oikeastaan ihan kiva. Olohuoneen pöytä on kadonnut, joten Istumme lattialla. Pelaamme monta peliä ja näytän hänelle myös piirrustuksiani. Laura kertoo, että hän on allerginen kissoille, eikä hänellä ole ollenkaan lemmikkiä. En tiedä, mitä allerginen tarkoittaa. Päätän kysyä sitä Oonalta joskus.

Sitten muut aikuiset tulevat keittiöstä. He kaikki hymyilevät. Tummatukkainen nainen tulee tulee luokseni. Hän istuu myös lattialle.

“Niko, me ajattelimme äitisi kanssa, että kolmen viikon päästä tulisit käymään toimistolla juttelemassa minun ja Lauran kanssa. Miltä se sinusta kuulostaa?”

En tiedä mikä on toimisto enkä tiedä missä se on.

“En mä taida osata sinne”

“Ei sinun tarvitse osata. Tulette äidin kanssa yhdessä. Äiti tietää osoitteen”

“Voin mä tulla”. Mietin mikä on toimisto. En ole koskaan ollut toimistossa. En kehtaa kysyä.

Muut lähtevät ja jään hänen kanssaan kahden. Äkkiä minua alkaa pelottaa. Mitä jos hän on vihainen siitä että olin Oonalla yötä? Seisomme molemmat ihan hiljaa. Yhtäkkiä hän on ihan vieressä ja halaa minua. Kyyneleet tulevat väkisin silmiini ja näen että hänkin itkee. Sitten hän irrottaa ja nousee ylös. “Mennään syömään ne pullat loppuun”, hän sanoo.