Luku 18

Toinen perhe III

En tiedä, kuinka monta päivää olen ollut täällä, ehkä neljä. Leikimme Jeren kanssa pienillä leikkiautoilla. Legoista olemme rakentaneet autotalleja ja poliisiaseman. Jere on poliisi ja hänellä on molemmat poliisiautot. Minä olen työmies ja minulla on lava-auto, laatikossa on vielä lisää autoja.

Päätän, että työmies on menossa ajamaan hiekkaa ja otan laatikosta rekan, jolla on peräkärry. Ajan lava-auton talliin ja alan ajamaan rekkaa kohti hiekkakuoppaa. Leikin, että matossa oleva kasa on hiekkakuoppa.

Yhtäkkiä jokin lentää minua päin ja osuu käteeni. Se on poliisiauto. Jere heitti minua poliisiautolla. Käteen sattuu ja minua alkaa itkettää. Jere repii rekan pois kädestäni. Otan rekan takaisin, mutta Jere alkaa huutamaan äitiä, joka ilmestyy huoneen ovelle. Jeren äidin nimi on Tiina, muistan sen jo.

“Mitä täällä tapahtuu? Jere, mitä sinä huudat?”

Jere osoittaa minua. “Toi vei mun rekan”

Rekka on kädessäni ja työnnän sen nopeasti Jereä kohti. 

“Niko ei tiennyt, että se on sinun rekkasi”

“Tiesipäs, se otti sen tahallaan. Haluan että Niko lähtee pois”

“No niin, kukaan ei nyt lähde mihinkään. Niko, Jerellä on muutama ihan oma lelu, joita ei saa ottaa, mutta ethän sitä sitä tietenkään voinut tietää. Kysy ensi kerralla Jereltä, saako lelun ottaa”

En sano mitään. Pyyhin varovasti kyyneleitä ja toivon, ettei Tiina huomaa minun itkevän.

“Nyt voitte lopettaa leikit vähäksi aikaa, menkää pesemään kädet ja tulkaa iltapalalle” Tiina sanoo. Minulle tulee nälkä, koska tiedän että tänään on iltapalaksi hyvää ruokaa, itse tehtyä pitsaa. Tiina on tehnyt sen Emman kanssa. 

Käyn pesemässä kädet nopeasti ja istun omalle tuolilleni. Tiina antaa ison palan pitsaa. Se tuoksuu niin hyvälle, että minun on vaikea odottaa, että kaikki ovat saaneet omat palansa. Täällä ei saa syödä ennen kuin kaikki aloittavat yhtä aikaa.

Kun saan luvan syödä, haukkaan heti kunnon palan. Pitsa onkin kuuma ja poltan kieleni, se polttaa niin paljon, että pudotan pitsan ja haarukan lautaselle, otan nopeasti vesilasin käteeni ja juon. Vettä roiskuu pöydälle ja Tiina nousee nopeasti omalta paikaltaan. Hän antaa minulle pienen pyyhkeen. 

“Siivoa jälkesi saman tien, niin vesi ei jää pöydälle”

En tiedä, onko Tiina vihainen. Pyyhin veden ja minua ärsyttää. Jere nauraa minulle ja se ärsyttää vielä enemmän. Emma hakee paperia ja tulee pyyhkimään minun kanssani. Se tuntuu kivalta.

“Emma, istu paikallesi, jokainen siivoa itse sotkunsa”. Nyt varmasti Tiina on vihainen, olen varma siitä.

Syön lopun pitsan varovasti, enkä enää sotke, mutta pitsa ei maistu enää niin hyvältä.

Ennen nukkumaan menoa saamme vielä leikkiä vähän aikaa. Pelaamme lattialla Emman ja Jeren kanssa monopolia. Se on hauskaa.

Emma heittää noppaa ja siirtää nappulaansa. Emmalla on koira, Jerellä auto ja minulla silitysrauta. Olisin halunnut auton, mutta Jere kuulemma ottaa sen aina.

Emma heittää noppia ja saa kahdeksan. Hän siirtää koiraa pelilaudalla ja melkein joutuu Jeren tontille, jossa on taloja. 

“Sä huijaat, sun piti pysähtyä mun tontille” Jere sanoo kiukkuisesti

“En huijaa, sain kahdeksan, katso nyt, yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsämän, kahdeksan”. Emma siirtää koiran uudestaan samaan paikkaan.

“Sun piti lähteä tästä, eikä tuosta, sä huijaat, sun pitää maksaa mulle, mulla on taloja tuossa”

“En huijaa, enkä maksa mitään”

“Maksat!”

“En maksa, tyhmä”

“Ite oot tyhmä, sammakko”

“Rupikonna!”

“Ruma sammakko!”

“Lisko!”

“Mätäpaise!

“Mitä täällä taas tapahtuu!?” Tiina on tullut ovelle, samoin perheen isä

“Emma huijaa, sen piti mennä mun tontille” Jere huutaa

“En huijaa, usko jo!” Emma karjuu Jerelle

“NYT HILJAA KAIKKI!” Perheen isä huutaa ovelta. Tiina tulee meidän luoksemme ja ottaa kaikki nappulat, kortit ja rahat ja paiskaa ne pelilaatikkoon. 

“Nyt riittää, minä en jaksa teidän tappeluanne. Kun ette osaa pelata kunnolla, niin se loppuu nyt kokonaan. Peli laitetaan kaappiin ja te menette nukkumaan”

“En mä haluu…” Jere sanoo ja yrittää vetää pelilaatikon itselleen

“Jere, nyt tottelet!” Tiina ottaa Jereä kädestä ja nostaa ylös seisomaan. Jere alkaa itkeä. Minä haluan mennä johonkin piiloon. Tiina on todella vihainen ja minua pelottaa. 

“Mene Niko pesemään hampaasi ja sitten menet nukkumaan” Tiina sanoo minulle. Nousen nopeasti ylös ja menen pesemään hampaitani. Vessassa kuulen oven takana, kuinka Jere itkee.

Yöllä pidän valon päällä. En uskalla nukkua. Kuuntelen ääniä. Tiina ja perheen isä juttelevat. Tiina kuulostaa vieläkin vihaiselta. Hän on vihainen perheen isälle. 

“Minä en jaksa tätä enää, väsyttää koko ajan, joudun tekemään täällä ihan kaikki, lapset vain tappelevat ja sotkevat koko ajan”

Pelästyn. Enkö ole ollut kunnolla? Pitääkö minun mennä nyt kotiin, jos Tiina on väsynyt? En tiedä haluanko kotiin. Suuttuukohan Hän, jos minua ei haluttu pitää täällä perheessä? Vatsaan sattuu taas, vedän peiton kokonaan päälleni, pistän tyynyn korvan päälle ja painan sitä kädelläni. En halua kuulla mitään, en yhtään mitään. Haluan, että olisi hiljaista.

Luku 17

Toinen perhe II

Täti jättää minut niiden eteiseen. Siellä on outo haju, tuntuu ihan vieraalta. Joku poika, minua pienempi, tuijottaa minua keittiön ovelta. Perheen äiti ja isä seisovat eteisessä kanssani. Lattialla on paljon kenkiä. Täti sanoi aikaisemmin heidän nimet, mutta en muista enää. Haluaisin mielummin Raimon ja Hannelen luokse. 

“Tule Niko, meillä on nyt ruoka-aika, tykkäätkö nakeista ja perunamuusista?” Perheen äidillä on iloinen ääni, mutta silti tuntuu vieraalta. Seuraan häntä  keittiöön. Pieni poika ei sano mitään, tuijottaa vain minua. Toisesta huoneesta tulee tyttö, joka on minua pidempi. He istuvat omille paikoilleen ja minä menen viimeiselle tuolille. Pöytä on valtavan iso, paljon isompi, kuin kotona.

“Tässä ovat Jere ja Emma, lapset, tässä on Niko, hän asuu meillä jonkin aikaa”. Lapset sanovat minulle hei. Minä nyökkään heille, en tiedä onko minulla enää ääntä, joten en sano mitään.

“Meillä jokainen ottaa itse ruokansa” perheen äiti sanoo

Katson, miten kaikki muut ottavat kattilasta muusia ja toisesta kattilasta nakkeja. Perheen äiti laittaa Jeren, Emman ja minun lautasille salaattia. Se näyttää oudolle, siinä on jotain keltaista, enkä tiedä mitä se on. En uskalla kysyä.

Muusi on hyvää ja nakit myös. Ei ne ole yhtä hyviä, kuin Raimon ja Hannelen ruoka, mutta minulla on nälkä. Salaatti maistuu oudolta ja työnnän sen sivuun lautasella.

“Meillä syödään aina lautanen tyhjäksi, mutta tänään sinun ei tarvitse” perheen äiti sanoo. Minulle tulee outo olo.

Kun on syöty, muut nousevat pöydästä ja vievät astiat tiskikoneeseen. Meillä ei ole sellaista kotona. Otan oman lautaseni ja laitan sen koneeseen muiden lautasten viereen. Kun yritän laittaa haarukkaa sille kuuluvaan paikkaan, se tipahtaa kädestäni ja kuuluu kova kolina. Haarukkaa putoaa tiskikoneen pohjalle. Olen ihan liikkumatta ja tuijotan haarukkaa. Suuttuukohan perheen äiti?

“Älä välitä, mulle käy noin melkein aina”, Emma sanoo ja työntää taitavasti kaikki astiat telineessä koneen sisälle ja nostaa haarukan. Luulen, että minä pidän Emmasta.

Minun sänkyni on pienessä huoneessa, jossa on pitkä ja kapea ikkuna. Ulkona on niin hämärää, etten näe ikkunasta mitään. 

“Haluatko pitää yöllä valon päällä? Tässä on tällainen yövalo, sen voi jättää päälle, siinä on paljon himmeämpi valo, kuin kattolampussa”

“Joo, haluan”. Ärsyttää, kissat eivät tarvitse valoa, mutta en halua nukkua pimeässä.

“Vessassa on sinulle muki hampaiden pesua varten, sinulla on kuulemma oma harja mukana?”

“Joo” kaivan reppuani ja löydän sieltä hammasharjan.

Vessa on valoisa ja siellä on kasveja. Se on hieno vessa. Lattia on lämmin, koitan sitä kädelläni. Mika kertoi, että heillä on kotona lattialämmitys. Se on sellainen, joka on lattian alla. Tämä on varmaan sellainen. Kotona vessan lattia on kylmä. 

“Nyt nukkumaan. Aamulla saa nukkua pitkään, tulen herättämään vasta yhdeksältä” perheen äiti sanoo. Minua harmittaa, kun en muista hänen nimeään, enkä kehtaa kysyä. 

“Hyvää yötä Niko”

“Hyvää yötä” kuiskaan ja vedän peittoa päälleni. Peitto haisee oudolta. Ihan kuin kukka tai joku hajuvesi. Se tuntuu vieraalta. Toivon, että Oskarin kuva olisi tullut mukaan.

Kuuntelen vieraita ääniä ja kokeilen sammuttaa yövalon. Tulee ihan pimeää ja äänet tuntuvat kovemmilta. Ihan kuin joku olisi sänkyni vieressä! Laitan valon nopeasti takaisin päälle. Huoneessa ei ole ketään muita, mutta en uskalla sulkea silmiäni. 

Säpsähdän, olin sittenkin nukahtanut. En tiedä mikä minut herätti, aivan kuin olisin kuullut kovaa ääntä. Olen ihan hiljaa, yritän hengittää niin hiljaa kuin pystyn. Kuulen, kuinka vessa vedetään. Joku yskii ja kävelee oven takana. Sitten kuulen kolinaa ja jossain laitetaan ovi kiinni. Sitten on taas ihan hiljaista. Haukottelen väkisin, enkä pysty estämään unen tuloa. 

Luku 16

Toinen perhe I

“Mä en enää välitä, tehkää mitä haluatte”. Hän puhuu puhelimessa ja kuulostaa väsyneeltä. 

Olen piirtänyt uuden kuvan, taas kissan, tietenkin. Haluaisin, että meilläkin olisi kissa. Samanlainen, kuin Oskar. Se voisi nukkua minun vieressäni ja sen hiekkalaatikko mahtuisi kylpyhuoneeseen pesukoneen viereen. Tai se voisi olla kuin Raimon ja Hannelen kissa, Santtu, iso ja laiska. Minua hymyilyttää vähän ajatus laiskasta Santusta, olisi kiva nähdä se taas.

“Niko, sua tullaan hakemaan kohta” Hän sanoo ja alkaa keräämään tavaroita lattialta.

“Kuka minua tulee hakemaan?”

“Sossu, sä meet muutamaksi päiväksi toiseen perheeseen, niin mä saan levätä”

“Menenkö Raimon ja Hannelen luokse?” Yritän kuulostaa ihan tavalliselta, ettei hän luule, että tykkään enemmän Raimosta ja Hannelesta, kuin Hänestä.

“Et mee, en mä tiedä mihin sä meet, joku perhe se on, mua ei kiinnosta, multa ei kysytty, pakkaa reppusi”. Hän heittää reppuni lattialle viereeni.

En uskalla kysyä enää mitään, Hän kuulostaa jo vihaiselta. Miksi en voi mennä Raimon ja Hannelen luokse? Eivätkö he enää halua minua? Ehkä olin viimeksi liian villi? Olisinpa ollut kiltimpi. Suuttuikohan Raimo, kun en osannut kunnolla kalastaa? Minua kiukuttaa ja potkaisen reppuani niin lujaa, kuin pystyn. Se lentää sohvapöydälle ja kaataa pöydällä olevan vesilasin. Vettä valuu pöydälle ja lattialle. Jähmetyn paikalleni ja tuijotan valuvaa vettä. Äkkiä hän on vieressäni ja ottaa hiuksistani kiinni. Se tuntuu polttavan päätäni ja yritä vetää pääni pois ja kyyristyä. Pelkään että minulta irtoaa hiuksia. En uskalla sanoa mitään, mutta tunnen miten kyyneleet kastelevat poskeni. 

Sitten hän irrottaa otteensa ja tönäisee minua. “Tyhmä pentu, kato nyt mitä sä teit! Ja lopeta se pillittäminen”

En pysty lopettamaan ja kyyneleitä valuu suoraan suuhuni. Ne maistuvat ällöttävälle ja saavat minut yskimään.

“Lopeta jo, et sä voi näyttää tolta, kun ne tulee!” 

Yritän hengittää nenän kautta, mutta kurkkuun valuu jotain märkää, varmaan räkää. Haluaisin oksentaa. Kurkussa tuntuu paksulta.

Hän pyyhkii sohvapöytää ja lattiaa. Lasi on pöydällä nurin ja Hän ottaa sen käteensä ja lyö lujaa pöytään. En sano mitään eikä hänkään sano. Pyyhin hihalla poskia ja nenää. Poskeen sattuu, sitä kirveltää.

“Mä pakkaan sun repun, istu sohvalle ettet enää sotke mitään ja ole hiljaa”

Katselen, kun hän kerää reppuuni vaatteita ja hakee kylpyhuoneesta hammastahnan. Tekee mieli sanoa, että pakkaa myös Oskarin kuvan, mutta en uskalla. 

Kun ovikello soi, Hän katsoo minua vihaisesti ja nostaa sormen pystyyn. “Ole sitten kunnolla”

Ovella on se sama Täti toimistosta, muistan hänet. Mietin, onko hän se perhe, johon menen? Mitä jos joudunkin kidutuslaitokseen, kun kaadoin vesilasin? Yritän olla itkemättä, ettei Hän suutu.

“Niko, oletko valmis?” Täti kysyy. 

“Joo”, sanon ja kurkussa tuntuu oudolta, ääni on ihan kuin märkä. Menen eteiseen laittamaan kengät jalkaani.

“Onko sinulla repussa kaikki mitä haluat ottaa mukaan?”

“Joo”, en sano muuta, koska en uskalla sanoa, että Oskarin kuva puuttuu

“Siellä on Nikon vaatteita ja hammasharja sekä kampa, myös yöpuku” Hän sanoo

“Hyvä, tule Niko”. Täti ojentaa kätensä minuun päin ja painaa minua selästä, kun kävelen rappukäytävään

“Milloin Niko tulee takaisin?” Hän kysyy takanani. En uskalla katsoa häntä. 

“Jutellaan siitä sitten, kun soitan” Täti sanoo ja työntää oven kiinni.

“No niin. Minun autoni on tuossa pihalla, sinä pääset nyt joksikin aikaa mukavaan perheeseen. Siellä on muita lapsiakin ja saat oman huoneen”

Haluaisin kysyä, miksi en pääse Raimon ja Hannelen luokse, mutta ääni on jäänyt kurkkuun kiinni. En pysty puhumaan.