Luku 13 

Olutta ja lämppäreitä

 “Ota mun seuraksi, Niko, ota nyt”. Hän istuu vieressäni sohvalla ja työntää oluttölkkiä minun suuhuni. Se haisee pahalta ja yritän väistää, mutta tölkistä loiskahtaa märkää olutta kädelleni. Pyyhin kättä yöpaitaani ja yritän samalla valua alas sohvalta.

“Mitä sä riehut!?” Hän tarttuu hiuksiini ja vetää. Se sattuu. Minun on pakko nousta takaisin sohvalle istumaan, jotta hän irrottaisi otteensa. Silti päänahkaan jää outo tunne, ihan kuin siellä olisi kylmiä pisteitä. 

“Ota nyt, älä oo tuollainen kakara”

“Kissat ei saa juoda muuta, kuin vettä”, sanon hiljaa ja painan kasvoni sohvatyynyihin, ettei hän saa työnnettyä tölkkiä enää suuhuni. Tunnen taas hänen kätensä hiuksissani mutta en uskalla liikkua. 

“Lopeta nyt se riehuminen ja ota mun seuraksi olutta”. Hänen äänensä on outo. Hän vetää taas hiuksista ja minun on pakko nostaa päätäni. Tuntuu, kuin pää olisi tulessa. Tölkki kolahtaa suuhuni niin, että huuleen sattuu. En pysty enää kääntämään päätä pois ja hän kaataa olutta suuhuni. Se maistuu pahalle, mutta onneksi suurin osa valuu pois. Äkkiä hän lopettaa kaatamisen ja irrottaa kätensä. Tuijotan sohvatyynyä ja pidätän hengitystäni. Kuulen, kuinka hän laittaa tölkin pöydälle ja vaihtaa kanavaa tv:sta. Alan hitaasti valua pois sohvalta. Kun olen lattialla, vilkaisen häntä varovasti. Hän tuijottaa pöytää oudon näköisenä. Konttaan takaperin, niin hiljaa kuin pystyn, pois päin sohvasta. Kun olen niin kaukana, ettei hän enää ylettyisi, nousen hitaasti ylös. Hän vain tuijottaa pöytää, eikä sano mitään. 

“Mau”, sanon varovasti, mutta hän ei vastaa eikä katso minua. Käännyn ja menen vessaan. Jätän oven auki.

Valutan lavuaariin kylmää vettä. Otan sitä kädelleni ja laitan päähäni, siihen kohtaan, mihin sattuu eniten. Vesi tuntuu samaan aikaan helpottavalta ja liian kylmältä. Otan vähän lämpimämpää vettä ja se on parempi. Tunnen, miten yöpaitani kastuu niskasta, kun sinne valuu vettä. Oan nopeasti pyyhkeen ja hankaan hiukset kuivaksi.

“Niko”. Hän huutaa olohuoneesta. Vatsassa tuntuu, kuin joku puristaisi sitä lujaa kasaan. Laitan pyyhkeen takaisin paikalleen ja hiivin olohuoneeseen. Hän istuu vieläkin sohvalla ja katsoo pöytää.

“Niko, anteeks, en mä tarkoittanu”. Hän sanoo. “Mä vaan hermostuin, kun on niin yksinäistä, kyllähän sä ymmärrät etten mä tarkoittanu, eikö niin. Kun mulla ei oikein ole mitään muuta ja taisin juoda vähän liikaa, mutta en mä enää juo.”

Minä en sano mitään. Tuntuu pahalta, että Hän on yksinäinen, se tekee minut surulliseksi. Haluaisin, että hän olisi iloinen, että hän taas pukisi mekon päälleen ja hymyilisi. Että pelaisimme yhdessä Afrikan tähteä.

“Kuule Niko, sä oot mulle kaikki kaikessa, anna anteeks”

“Joo”. Sana tuntuu jäävän kurkkuun kiinni ja puristus vatsassa on kovempi.

“Onko sulla nälkä?”

“Ei mulla ole”

“Voisin tehdä lämppäreitä, meillä on vielä vähän juustoa”

Minä tykkään lämppäreistä. Ehkä minulla sittenkin on vähän nälkä.

“Joo”

Hän nousee sohvalta, ottaa oluttölkin mukaansa ja menee keittiöön. Seuraan häntä. Hän kaataa tölkissä jäljellä olevan oluen tiskialtaaseen. 

“Mä lupaan Niko, etten mä enää juo”

Hän nostaa pöydälle leivät, voita, makkarapaketin ja juustoa. 

“Voidaanko laittaa pitsamaustettakin?” Kysyn hiljaa

“Totta kai, melkein unohdin, hyvä että muistit, tosi hyvä”

Minua vähän hymyilyttää. Onneksi muistin pitsamausteen.

Hän voitelee neljä leipää. Kaksi leipää jää vielä pussiin. Sitten hän tekee makkarasta kiekkoja. Makkara näyttää hyvältä ja minulla on äkkiä kova nälkä, vatsassa ei enää tunnu puristusta. Toivon että voisin ottaa palan makkaraa jo nyt, mutta en sano mitään, ettei hän suutu. Jaksan odottaa valmiita lämppäreitä.

Kun leivät ovat uunissa ja katselen lasin läpi niitä. Ihan kuin ne olisivat jossain toisessa maailmassa. Uunissa oleva valo näyttää vähän avaruusalukselta. Näen, kuinka juusto alkaa sulaa ja pyöreä makkara näkyy sen läpi. 

“Nyt ne on varmaan jo valmiit”. Hän lopulta sanoo. “Väistä vähän, otan ne pois”

Siirryn tuolille istumaan. Leivät tuoksuvat hyvälle, luulen että se johtuu pitsamausteesta. 

“Ole hyvä, varo ne on kuumia”. Hän laittaa kaksi leipää lautaselleni. Puhallan niitä, jotta ne jäähtyisivät nopeammin. Hänkin puhaltaa omia leipiään. Teemme ihan samalla tavalla, se tuntuu kivalta.

Myöhemmin, kun leivät on syöty, istumme vielä sohvalla. Minua väsyttää jo paljon, mutta en halua mennä vielä omaan sänkyyn. Hän on nostanut aikaisemmin kastuneen sohvatyynyn lattialle. Näen siinä ison kostean tahran. Lyhyesti vatsassa tuntuu, kuin joku löisi siihen, mutta se menee ohi. Haukotus tulee väkisin. Otan mukavamman asennon ja tuijotan televisiota. Vähitellen äänet vaimenevat ja tuntuu kuin tulisin painavammaksi. Säpsähdän ja hetken aikaa tunnen itseni ihan pirteäksi. Sitten väsymys tulee takaisin. Pitsamausteen tuoksu tulee keittiöstä nenääni. Muistan ahvenen, mitä söin mökillä. Lämppärit eivät olleet yhtä hyviä.